Valokuvaaja

Virtasilla ei ollut lapsia ja he päättivät käyttää sijaisisää laittamaan perheen alulle. Eräänä päivänä sijaisisän piti saapua, Herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi, "Miehen pitäisi tulla pian." Puoli tuntia myöhemmin sattumalta "ovelta-ovelle" -vauvojen kuvaaja soitti ovikelloa, toivoen kauppoja.

"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta minä tulen..."

"Oi, ei tarvitse selittää. Olen odottanut teitä," Rouva Virtanen keskeytti.

"Todellako?" valokuvaaja kysyi. "Sepä hienoa! Olen erikoistunut vauvoihin."

"Tätä olemme mieheni kanssa toivoneet. Olkaa hyvä ja tulkaa sisälle istumaan. Mistä me aloitamme?" kysyi Rouva Virtanen punastuen.

"Jättäkää kaikki minun huolekseni. Yleensä yritän pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkäpä pari kertaa vuoteessa. Joskus olohuoneen lattia on myös mukava; voitte todella levittäytyä."

"Kylpyamme, olohuoneen lattia? Ei ihme, ettei se toiminut Harrilla ja minulla."

"Kas, rouva, kukaan ei voi taata onnistumista ensi kerralla. Mutta jos me kokeilemme muutamia erilaisia asentoja ja minä laukaisen kuudessa tai seitsemässä kulmassa, olen varma, että voitte olla tyytyväinen tulokseen."

"Toivottavasti me saamme tämän ohi nopeasti," haukkoi Rouva Virtanen.

"Rouva, työlinjani on, että miehen täytyy tehdä tämä ajan kanssa. Minä rakastan olla sisällä ja ulkona viidessa minuutissa, mutta te olisitte pettynyt, olen varma."

Valokuvaaja avasi laukkunsa ja veti esiin työnäytteet lapsien kuvista. "Tämä on tehty Lontoon alakaupungissa bussin katolla."

"Voi hyvä luoja!", Rouva Virtanen huudahti, kiskoen nenäliinaansa.

"Ja nämä kaksoset pyöräytettiin poikkeuksellisen hyvin kun mietitte, että heidän äitinsä kanssa oli niin vaikea työskennellä." Valokuvaaja ojensi Rouva Virtaselle valokuvaa.

"Hän oli vaikea?" kysyi Rouva Virtanen.

"Kyllä, pelkäänpä niin. Viimein minun oli vietävä hänet puistoon saadakseni homman oikein hoidettua. Ihmiset kerääntyivät ympärille ja neljä, viisi syvää painallusta sai aikaan hyvää jälkeä."

"Neljä ja viisi syvää?" kysyi Rouva Virtanen, silmät laajenneina hämmästyksestä.

"Kyllä," valokuvaaja sanoi. "Ja enemmän kuin kolme tuntia myös. Äiti oli lakkaamatta kiljumassa ja huutamassa. Minun oli vaikea keskittyä. Sitten tuli pimeää ja minun piti kiirehtiä laukauksiani. Viimein kun oravat alkoivat näykkiä vehkeitäni, minä vain pakkasin ne kaikki sisään."

Rouva Virtanen kumartui eteenpäin. "Te tarkoitatte, ne todella pureskelivat teidän, öh... vehkeitänne?"

"Aivan oikein. Tuota noin rouva, jos te olette valmis, niin asettelen kolmijalkani, niin me voimme aloittaa hommat."

"Kolmijalka?" Rouva Virtanen katseli nyt äärimmäisen huolestuneena.

"Voi kyllä, minun täytyy käyttää kolmijalkaa Canonini kanssa. Se on liian iso pideltäväksi, kunnes olen valmis toimintaan. Rouva? Rouva? Hyvä luoja, hän pyörtyi!"