Taivaan portilla

Published on Tue 17 August 1999

Kolme miestä oli kuollut samana päivänä. He olivatkin juuri koputtelemassa taivaan porttia, kun Pyhä Pietari ilmestyi ja sanoi: "Sori, pojat. Tänään on tilaa vain yhdelle. Ratkaisemme asian siten, että se joka kuoli kaikkein karmeimmalla tavalla, pääsee sisään. Otan teidät vastaan yksitellen, jotta voitte rauhassa kertoa tarinanne."

Ensimmäinen mies kertoi: "No, juttu meni näin. Olin jo pitkään epäillyt, että vaimoni pettää minua, ja eräänä aamuna tulin töistä hiukan aikaisemmin kotiin. Kotona ei näyttänyt olevan ketään, mutta aloin tutkia paikkoja. Parvekkeella huomasinkin erään miehen roikkuvan alusvaatteisillaan. Tein heti johtopäätöksen, että mies oli vaimoni rakastaja. Aloin takoa miehen käsiä nyrkeilläni, mutta se ei tehonnut, joten hain lekan. Sen avulla mies tippui alla olevaan pusikkoon, mutta jäi jotenkuten henkiin. Raivoissani hain keittiöstä jääkaapin, ja heitin sen miehen niskaan, jolloin hän kuoli. Mutta sitten tekoni alkoi kaduttaa minua, joten menin makuuhuoneeseen ja ammuin itseni. Sillä tavalla minä kuolin."

"Että sillä tavalla. Menepäs takaisin ja pyydä toinen mies sisään."

Toinen mies aloitti oman tarinansa: "Kaikki alkoi siitä, kun ostin Tampereelta kirjakaupasta kirjan, jossa esiteltiin erilaisia voimisteluliikkeitä. Eräänä aamuna aloin testata niitä parvekkeellani, mutta tipahdin reunalta alas. Paria kerrosta alempaa sain napattua erään toisen asunnon parvekkeesta kiinni. Yhtäkkiä paikalle saapui joku hullu mies, joka alkoi hakata käsiäni ensin nyrkeillä ja sitten lekalla. Sormet muussina tipahdin alapuolella olevaan pöheikköön, mutta jäin onneksi henkiin. Luulin pääseväni pakoon, mutta se hullu mies tiputti jääkaapin niskaani. Siihen minä sitten kuolin."

"Ohhoh. No, pyydäpäs sitten se kolmas mies sisään."

Kolmas mies saapuikin pian ja alkoi kertoa: "Eräänä aamuna, kun olin erään naisen kanssa hänen kotonaan, kuulimme naisen aviomiehen tulevan kotiin. Nainen piiloutui komeroon, ja minä aloin myös hädissäni etsiä piilopaikkaa. Sitten sain mielestäni hyvän idean; piilouduin jääkaappiin..."

This joke was tagged #finnish

 

Navigation