Insinööri autiolla saarella

Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan, eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita. Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.

Eräänä päivänä insinöörin makaillessa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti insinöörin luokse.

Epäuskossa insinööri kysyi naiselta: "Mistä sinä tulit? Kuinka pääsit tänne?"

"Soudin saaren toiselta puolelta", nainen vastasi, "ajauduin tänne, kun risteilyalus upposi joitakin kuukausia sitten."

"Uskomatonta", insinööri vastasi, "luulin, ettei kukaan muu selviytynyt. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi, minulla kun ei ole mitään tarvikkeita".

"Olen yksin", nainen vastasi, "eikä tämä soutuvene ajautunut luokseni. Ei minullakaan ollut mitään tarvikkeita."

Insinööri oli hämmästynyt: "Mistä sinä sitten sait tuon soutuveneen?"

"Voi sehän oli yksinkertaista", nainen vastasi, "tein soutuveneen siitä, mitä täältä saarelta löytyy. Airot ovat kumipuun oksia ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan tein eucalyptyspuusta."

"Mu-mu-mutta sehän on mahdotonta", änkytti insinööri, "sinulla ei ollut työkaluja eikä tarvikkeita, kuinka sinä onnistuit?"

"Eihän se nyt ollut ongelma", nainen vastasi, "saaren toisella puolella on paljon ihmeellistä laavakiveä, ja huomasin, että kun sitä kuumentaa tulisijassa, siitä tulee helposti muotoiltavaa rautaa. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan."

"Mutta ei siitä sen enempää", nainen jatkoi, "missä sinä asut?"

Häpeillen insinööri tunnusti, että hän oli nukkunut avotaivaan alla koko ajan.

"No, eiköhän sitten soudeta minun puolelleni", nainen sanoi.

Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun insinööri katsoi rannalle, hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi. Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, insinööri pystyi vain tuijottamaan tyhmänä.

Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti: "Eihän tämä nyt kovin erikoinen ole, mutta kutsun sitä kuitenkin kodiksi. Istu alas, ole hyvä. Haluaisitko drinkin?"

"Ei, ei kiitos", insinööri vastasi hämmentyneenä, "en halua enää pisaraakaan kookospähkinän mehua"

"En ajatellut kookospähkinän mehua", nainen vastasi, "miten olisi Pina Colada?"

Yrittäen peittää hämmästyksensä insinööri nyökkäsi vaisusti, ja he istuivat sohvalle keskusteleman.

Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti, "Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa."

Kysymättä enää yhtään mitään insinööri meni kylpyhuoneeseen. Kaapissa oli luusta tehty partahöylä. Kaksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin. "Tämä nainen on ihmeellinen", hän mutisi, "mitähän ihmeitä tässä vielä paljastuukaan?"

Kun insinööri palasi olohuoneeseen, nainen istui sohvalla pukeutuneena ainoastaan pariin isoon lehteen, jotka oli strategisesti aseteltu, ja hän tuoksui ihanalta. Nainen pyysi insinööriä istumaan viereensä.

"Kerrohan minulle", nainen aloitti vihjailevalla äänensävyllä, siirtyen samalla lähemmäksi miestä, "me olemme olleet tällä saarella todella pitkään ja olemme olleet kumpikin yksinäisiä. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän..."

Nainen tuijotti syvälle insinöörin silmiin. Insinööri ei voinut uskoa korviaan.

"Häh, mitä? Tarkoitatko todellakin...?" hän vastasi, "että voin lukea sähköpostini täältä?"